Matrikkeli 2017

Suomen lääkärit 2017 -matrikkeli ilmestyy toukokuussa 2018.

Vuonna 2018 ilmestyvä lääkärimatrikkeli on laajempi ja kattavampi kuin koskaan ennen. Kirjasta löytyvät kaikkien Suomessa olevien lääkärien koulutustiedot ja työhistoriat, julkaisujen aihepiirit ja huomionosoitukset. Monet esittelevät myös luottamustehtävänsä, harrastuksensa ja perhetietonsa.

Aluksi matrikkelit ilmestyivät 8–11 vuoden välein. Vuodesta 1952 matrikkeli on ilmestynyt säännöllisesti viiden vuoden välein.
Tänä vuonna ilmestyy näin ollen jo 22. lääkärimatrikkeli Suomen lääkärit 2017.

Lääkärimäärän kasvun myötä matrikkeli on ollut joka kerta ilmestyessään aiempaa laajempi. Vuonna 2012 ilmestyi edellinen teos, jossa oli perustiedot yli 25 000 lääkäristä. Heistä yli 17 000 kertoi itsestään perustietoja enemmän ja valokuva oli yli kolmanneksella. Matrikkelista löytyy tietoa henkilö-, koulutus- ja uratiedoista, luottamustoimista, julkaisuista, kunnianosoituksista, harrastuksista ja perhesuhteista.

Käyttäjinä ovat lääkäreiden lisäksi työnantajat ja yhteistyökumppanit, kun he etsivät esimerkiksi luennoitsijoita tai uusia mahdollisia työntekijöitä.

Yritykset voivat tilata matrikkelin sähköpostilla matrikkeli2017@laakariliitto.fi

Matrikkelin hinta yrityksille (sis. postikulut) 220 € + alv.

Kirjautumalla palveluun avautuvat palveluiden yksityiskohtaisemmat kuvaukset.